Kasko on ajamassa peruskoulua alas typerillä päätöksillään
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan uusin neronleimaus on saapunut helsinkiläisten opettajien tietoon. Kaskon digistrategian mukaan dokumenttikameroista aiotaan luopua, kun ne hajoavat. Uusia ei kouluihin hankita. Päätös on niin järjetön, että opettajat eivät enää valitse itkemisen ja nauramisen välillä. He ovat raivoissaan.
Dokumenttikamera on viime vuosikymmenien paras keksintö koulumaailmassa. Se helpottaa opettajan työtä ja mikä tärkeintä, se on mahtava opetusväline, joka auttaa oppilaita hahmottamaan asioita paremmin. Se on selkeä ja toimii käytännössä aina.
Dokumenttikameralla voi toki harjoittaa opettajana sitä nykyajan suurinta syntiä eli opettamista. Valitettavasti oppilas ei muutu intohimoiseksi, aktiiviseksi ja kaiken osaavaksi oppijaksi sillä, että niin kirjoitetaan opetussuunnitelmaan. Peruskouluikäinen lapsi tarvitsee jatkossakin aikuisen opastusta ja opettamista. Muuten voimme heittää hyvästit sivistysvaltiolle, jonka ihmisillä ovat luku-, lasku- ja kirjoitustaito erinomaisesti hallinnassa. Perustaitojen heikkeneminen on koko opettajiston huolenaihe. Sen parantamiseksi meille annetaan avuksi digiloikkaa ja ilmiöoppimista. Toiminta on yhtä loogista kuin tulipalon sammuttaminen sytytysnesteellä.
Nyt olisi Kaskon kirjoituspöytäpedagogeilla viimeinen mahdollisuus osoittaa, että opettajia oikeasti kuunnellaan. Palautetta on asiasta annettu riittämiin. Jos päätös dokumenttikameroista pitää, on selvää, että opettajiston mielipide ei kiinnosta pätkääkään.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)
Digiloikka on erikoinen juttu, kun ajatellaan että "tuosta vain" otetaan joku loikka oppimisessa.
Esimerkiksi opetusvideoita on ollut mahdollisuus monissa asioissa näyttää jo pitkät ajat. Mutta ei niitä ole voinut kuin käyttää opetuksen tukena.
Kirjoja eli tietoa on ollut iät ja ajat. Matematiikkaa ja fysiikkaa, historiaa ja mitä vain on voinut itseopiskella vaikka kuinka kauan. Iso osa on kuitenkin tästä huolimatta tarvinnut perinteistä koulunkäyntiä oppimiseen. Yliopistomaailma on jo sitten vähän eri asia.
Pelillistämisellä voidaan luoda uusia välineitä opettaa mutta edelleen se on usein enemmän tai vähemmän oppivälineiden korvaamista.
Kouluissa oppimistilanteet ovat kyseisessä ajan hetkessä tapahtuvia oppimistilanteita jotka itsessään ovat tärkeitä oppimisen mahdollistajia. Lisäksi ne ovat sosiaalisen kanssakäymisen oppitunteja käytännössä aina. Yhdessä tekeminen ja oppiminen on kehittävää muutenkin kuin vain itse substanssin osalta.
Nykysukupolvien lapset ja nuoret, tai monet heistä, viettävät aikaa älylaitteiden parissa monien mielestä jo liiankin paljon. Halutaanko että koulu on enenevissä määrin sitä myös? Kirjaan käsillä tekeminen on ilmeisesti kyselyissäkin ollut monen oppilaankin mielestä ollut hyvä. Joka tapauksessa tämäkin keskustelu on hyvä käydä.
Digitaalinen kehitys etenee huimaa vauhtia. Voi veikata että ne tänään käytössä olevat ohjelmat ja laitesukupolvet ovat 10 -15 vuoden päästä silkkaa historiaa. Niiden osaaminen ei ole siis ihan niin olennaista kuin voisi ajatella. Mutta sillä on aina merkitystä taitaako matemaattista ajattelua, osaako kieliä ja lukea, osaako kirjoittaa jne.
Tottakai ajassa on pysyttävä mukana. Mutta ei sovi unohtaa että monet koulumaailmassa 2000-luvulla tehdyt muutokset ovat menneet pieleen ainakin Pisa-menestyksen perusteella. Tulokset laskevat, erityisesti pojilla. Ei ole ihan vähämerkityksellistä maan tulevaisuuden kannalta sillä miten kouluissa todellinen oppiminen onnistuu.
Erilaiset "maailmaa syleilevät" kivat puheet voivatkin osoittautua höpöhöpöksi, ketäs siitä sitten vastuun kantaa? Pelkkä oppijaksi oppiminen ei nyt sentään riitä, selkaiset puheet soisi loppuvan lyhyeen.
Hyvä kirjoitus.
Valitettavasti kun tuntuu siltä, että myös opetuksen saralla yritetään pyörää keksiä liian usein uudelleen.
Kaskokaan ei toimi kuten toimii ilman osan opettajakunnasta tukea. Ilmeisesti taustalla on, muiden ajavien voimien ohessa, yritys reagoida jollain trendikkäältä ja uudistukselliselta vaikuttavalla tavalla Pisa-mittausten laskevaan trendiin.
Oppilaat itsessään ovat mielestäni valmiuksiltaan paremmalla tasolla kuin esimerkiksi 80-luvulla syntyneet olivat toistakymmentä vuotta sitten.
Väkisin on jäänyt vaikutelma, että siinä missä oppilasaines näyttää menneen parempaan suuntaan, ovat opetusmetodit, prioriteetit jne. menneet huonompaan. Emme nykyisellään saa oppilaista lähellekään sitä potentiaalia irti, joka heistä saatavissa olisi - yhteiskuntamme hyväksi.
Eivät oppilaat hokkuspokkus-konsteja kaipaa. He tarvitsevat tyydytystä oppimisen ja oivaltamisen janolleen, uteliaisuudelleen. Kun edellisiä ei kyetä tyydyttämään, seuraukset lienevät usein nähtävissä yhden jos toisen turhautumisen koulunkäyntiin, flegmatisoitumisen ja sivuraiteille ajautumisen muodossa.
Hienoja teknisiä apuvälineitä voi käyttää sopivissa kohdin apuvälineinä ja opetettavan asian havainnollistamisessa, mutta itsetarkoitus niistä ei saa tulla. Opetettavien asioiden fundamentaalinen ymmärtämään tuleminen, alkaen kyvykkyydestä hahmotella ongelmaa ja ratkaisuvaihtoehtoja tarvittaessa paperilla, sen sijaan tulee nähdä itsetarkoituksena.
Edellä viittasin tarpeeseen yrittää tavalla tai toisella olla uudistuksellisia opetuksessa, mikä näkyy tietokoneavusteisten järjestelmien, digitalisaation jne. sisäänajamisessa osaksi oppitunteja, joskin ongelmallisesti vain usein vailla punaista lankaa. Ymmärrys ei päättävillä tahoilla eikä osalla opettajista välttämättä riitä esittämään kysymystä saati vastaamaan, mitä lisäarvoa ne kulloinkin ovat omiaan tuomaan itse oppilaan oppimisen kannalta; mikä on vaste niiden käytölle oppimistulosten muodossa.
Osan opettajista ja peruskoulukentän toimijoista ammattiylpeys itsessään lienee keskeinen vaikeus Suomen peruskoulujärjestelmän tuottamien tulosten laskevan trendin katkaisemisessa. Kun ajatus omien ideoiden, ajettujen uudistusten ja vähän väliä vaihtuvien opetusmetodien edistyksellisyydestä päähän kulloinkin pesiytyy, voi sitä olla turha etenkään ulkopuolelta tulevalla kritiikillä horjuttaa.
Sisäinen kritiikki - niin, voiko sellaista edellä kuvatussa tilanteessa odottaakaan.
Kommentoi 4 kommenttia